perjantai 30. kesäkuuta 2017

Valmentajan rooli drop outissa: keep in mahdollistaja?

Ensimmäinen drop out hanketta koskeva tekstimme raapaisi pintapuolisesti niitä tekijöitä, joihin tutkimusten mukaan kannattaa panostaa kiinnittääksemme nuoria entistä paremmin seuroihin, urheiluun ja liikuntaan.

Monet alueen seurat ovat olleet erittäin kiinnostuneita aiheesta ja lähteneet yhteistyöhön Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n kanssa drop outin ehkäisemiseksi. Kiitos siitä!

Järjestämme seurojen kanssa vuosien 2017 - 2018 aikana maksuttomia koulutus- ja keskustelutilaisuuksia muun muassa vanhemmille, valmentajille ja seurajohdolle aiheesta. Jos haluatte seurana mukaan hankkeeseen tai haluat muuten vaan jakaa ajatuksia aiheesta, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Jutellaan lisää ja mietitään käytännön kehittämistoimenpiteet yhdessä!


Tässä tekstissä avataan hieman valmentaja-valmennettava suhteen merkitystä ilmiön kannalta, aiheen käsittelyä jatketaan yhteisissä tilaisuuksissa. Mitkä on siis valmentajan mahdollisuudet olla keep in mahdollistaja drop outin sijasta? Melkoisia sanaleikkejä, mutta drop out -käsite on jo yleisesti niin tuttu, että nyt on aika ottaa konkreettisempi tarttumapinta ilmiöön ja miettiä positiivisen vaikuttamisen mahdollisuuksia:
Mitkä valmennukselliset tekijät mahdollistavat osaltaan motivoitumisen ja kiinnittymisen urheiluun? Jotta pääsemme kehittämistyöhön käsiksi, niin on nostettava esiin kahdenlaisia joko–tai ajatuksia, joihin usein seuratoiminnan ja valmennuksen arjessa törmää, joista meidän tulisi kiivetä yli kehittyäksemme.

Asia 1) joka ei ole joko–tai vaan sekä–että 


puoli a)
Ensinnäkin teemme jo nyt seuroissa monessa suhteessa loistavaa valmennustyötä: lajisubstanssin valmentamista, urheiluvalmennusta, taitojen valmennusta ja yleistä kasvatustyötä. Lisäksi tätä työtä tehdään usein omalla vapaa-ajalla hyvin pyyteettömästi, yleistä hyvää palvellen. Iso hatunnosto.

puoli b)
Useissa tutkimuksissa todettuja faktoja ei voi unohtaa: suurin osa nuorista lopettaa urheilun teini-iässä ja suurelle osalla lopettaneista valmentajasuhteen laatu on merkittävä tekijä lopettamispäätöksessä.

Ratkaisu:
Kehittyäksemme meidän tulee voida kurkata myös peiliin: vaikka teen jo monta asiaa erinomaisesti, voinko silti valmentajana tehdä jotain eri tavoin, että motivoisin ja tukisin vielä paremmin urheilijaa? Teenkö valmennusta itselleni vai urheilijalle? Motivoiko urheilijaa, jos hän saa kertoa mitä hän toivoo valmennukselta? Voisiko valmennus olla kehittämiskumppanuus, jossa valmentaja kehittää valmennettavaa ja toisaalta valmennettava kehittää valmentajaa valmentamaan? Miten nämä asiat viedään käytäntöön?

Asia 2) joka ei ole joko–tai vaan sekä–että


Tutkimusten mukaan lopettava urheilija tai nuori kaipaa usein valmentajalta muun muassa enemmän vuorovaikutteisuutta, kuuntelua, motivoivaa ja kannustavaa otetta, monipuolisen harrastamisen mahdollisuutta ja monipuolisia harjoitteita, luotettavuutta, osallistamista päätöksentekoon ja avoimuutta. Ja fakta on se, että olen tavannut useita jo huipullakin olleita urheilijoita, jotka ovat päättäneet uransa ainakin osittain näistä samoista syistä.

Näin ollen emme voi valmentajina todeta, että tämä on sitä humanismia mitä harrastepuoli vaatii, ei kilpaurheilu. Eikä tämä ole vain tyttöjen juttu - aikanaan on sanottu niinkin. Vaikka meillä on eri motivaatiotasolla ja eri motivaatiotekijöistä urheilevia, niin nämä nuoret (aikuisetkin) kaipaavat kuitenkin tiettyä pätevyyden tunteen kokemusta harrastukselta, johon valmentaja voi positiivisesti vaikuttaa. Toinen vaatii enemmän jotain, toinen enemmän jotain: olemme erilaisia kaikki.

Isossa kuvassa kuitenkin tutkimukset kertovat, että valmentajalta toivotaan entistä enemmän positiivista kannustusta ja tsemppaamista: eihän kukaan halua tuntea itseään huonoksi, tai lukita itseään tiettyyn kehitystasoon. Etenkään vapaa-ajallaan. Haluamme kehittyä ja jokainen tarvitsee siihen tukea: toinen enemmän, toinen vähemmän.

Coachin - potentiaalin maksimointi


Nämä positiiviseen psykologiaan perustuvat valmennusopit (coaching tutumpi termi tässä yhteydessä) sattuvat olemaan nyt hyvin kysyttäjä myös yrityspuolella (toki myös julkishallinnon ja kolmannen sektorin organisaatioissa). Johdolle, esimiehille ja kouluttajille tuutataan coachingia joka suunnasta yksilön ja yhteisön kehittämisvälineeksi. Businesscoaching kurssit sisällöltään perustuvat yksinkertaiseen ajatukseen ”coaching tähtää valmennettavan potentiaalin maksimointiin” (http://www.bci.fi/mita-coaching-on/) . Tähtääkö valmennusfilosofiani tähän samaan?

Mielestäni on siis perusteltua monestakin syystä päästä yli siitä joko–tai ajattelusta, että motivoiva ja kannustava valmennus, joka perustuu valmennettavan vahvuuksien vahvistamiseen, olisi vain humaania lällyä, jota ei tarvita kilpaurheiluun. On varmasti totta, että monet huippu-urheilijat menevät läpi vaikka harmaan kiven ja osa meistä ei tarvitse ”ulkoisia” kannusteita ja tukijoukkoja niin paljoa kuin toiset. Meidän ei tulisi kuitenkaan joko–tai - ajattelulla jättää huomioimatta sitä joukkoa, joka kaipaa sitä toisenlaista lähestymistapaa. Mistä tiedämme montako huippu-urheilijaa (tai harrastajaa, valmentajaa, seuratoimijaa…) siitä joukosta saataisiin irti sopivilla tukimekanismeilla? Jos lopettaneiden joukko on 70 % teini-iässä niin luultavasti joku? Toiminko tai haluaisinko toimia valmentajana, mahdollistajana niiden kykyjen esiinnousulle? Tavoittelenko mahdollisimman monen valmennettavan potentiaalin maksimointia pitkällä tähtäimellä?

Miten maksimoida potentiali


Ja coachingin perusajatukseen liittyen: Mikä on paras tapa maksimoida potentiaali pitkässä juoksussa? Onko valmennustietämyksemme niin hyvää, että minä valmentajana määritän tuota potentiaalia vai olenko tukija, joka tukee ja mahdollistaa mahdollisimman hyvin niitä tekijöitä, joilla jokainen itse motivoituu etsimään parasta minää (fasilitaattori, mentori, sparraaja)? Onko niin, että tällaisilla tekijöillä voidaan vaikuttaa motivaatioon, sitoutumiseen ja urheiluun kiintymiseen? Miten se tapahtuu käytännössä?

Olemme urheiluvalmennuksessa monessa suhteessa edelläkävijöitä. Ja nämä asiat ovat monelle itsestään selviä, onhan meillä paljon loistavia valmentajia. Perusteltua lienee kuitenkin miettiä luommeko seuroihin entistä paremmin vetoa kiinnittämällä vielä enemmän huomiota näihin positiivisen valmennuksen ajatus- ja toimintamalleihin? Mahdollistammeko toimintatavallamme sekä enemmän huippuja että enemmän harrastajia? Ja saammeko enemmän eri motivaatiotekijöistä ponnistavia huippuja? Ja valmentajina: saammeko sekä enemmän tyydytystä minulle valmentajana että enemmän hyvän olon tunnetta nuorelle urheilijalle?

Miten tämä käytännössä toteutetaan?

Muun muassa näitä asioita pohdimme DOK – hankkeessa olevien seurojen kanssa ja kehitämme käytännön toimintamalleja seuratoiminnan laadun edelleen kehittämiseksi.

Olkaa yhteydessä, mitä ikinä aiheesta miel


Lämpimin kesäterveisin

Tommi Malinen
Seuratoiminnan asiantuntija Drop out -hanke
p. 044 774 8825
tommi.malinen@hlu.fi

een tuleekaan.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Drop out: nuorisoa koskeva mysteeri-ilmiö vai perusasioita?


Maailmanlaajuisesti on vuosikymmenet tutkittu, ihmetelty ja konsultoitu drop outiksi käsitteellistettyä ilmiötä. Hyvä näin. Nyt voisi olla sopiva aika tarttua härkää sarvista ja kääntää asia toimenpiteiksi: miten kiinnitämme nuoret entistä paremmin urheiluseuroihin?

Tutkimustulokset Suomessa ja maailmalla kertovat selkeästi: jopa 70 % lapsista tai nuorista lopettaa urheilun tai liikkumisen urheiluseurassa ennen teini-ikää. Lopettamisen syistäkin on selkeitä tutkimusnäyttöjä: harrastusta ei koeta enää ilon aiheeksi ja motivoivaksi itsensä kehittämisen areenaksi. Liika suorituspaine, epäonnistumisen pelko, itsensä tunteminen arvottomaksi, harrastuksen yksipuolisuus ja ylitse muun nouseva voittamisen kulttuuri ovat tekijöitä, jotka ajavat nuoria etsimään iloa vapaa-ajallensa muista konteksteista. Samat asiat toistuvat tutkimuksesta toiseen.

Kuka haluaa ja mitä

Samaan aikaan vahvojen tutkimustulosten lisäksi monet huippu-urheilijat ja valmentajat peräänkuuluttavat monipuolista harrastamista sekä motivoivaa valmentajuutta ja vanhemmuutta nuoren urheilijan tueksi. Loppujen lopuksi tämänkin ”mysteerin” ratkaisemisessa on kyse perusasioista, jotka on ymmärrettävissä ilman laajoja tutkimuksiakin. Lapsi haluaa kehittää itseään motivoivassa ja turvallisessa yhteisössä, tuntea itsensä arvostetuksi, kokeilla erilaisia virikkeitä, vaikuttaa omaan tekemiseensä ja tulla kuulluksi.

Eikö nämä ole asioita, joita me kaikki haluamme?  Haluanko minä aikuisena urheilla niin, että isäni huutaa katsomossa ohjeita toimintaani tai valmentajani päättää kaikki asiat ilman mielipidettäni? En. Haluan iloita pelistä, ajatella itsekin, toimia yhteistyössä, luoda, saada kannustavaa palautetta ja tukea sekä ennen kaikkia nauttia. Haluan kehittää itseäni ja joukkuettani. Tässä työssä valmentajani on tukenani ja korvaamattomassa roolissa, mutta joukkueemme sisällä tarvitaan myös meidän jokaisen asiantuntijuutta joukkueesta, lajista ja ennen kaikkea itsestämme.

Hyvän olon luomista

Tämän takia perusasiat ovat keskiössä: luottamus, kuunteleminen, kannustus ja motivoiva tavoitteellisuus. Näistä tekijöistä muodostuu hyvä olo. Ja hyvän olon luomisesta on drop outinkin hallinnassa kyse. Millä tavalla luomme urheiluseuroina, seuratoimijoina tai vanhempina hyvän olon tekijöitä nuorelle? Mitä enemmän sitä pystymme urheiluseuraympäristössä tekemään, sitä vahvempi on toimintamme arvopohja ja toiminnalliset tulokset pitkässä juoksussa. Mutta se voi vaatia oman toimintamme analysointia. Tuenko niitä tavoitteita, joita lapsi urheilulta ja liikunnalta haluaa vai ajanko omiani? Mitä asioita valmentajana pidän arvokkaana ja kohtaavatko ne lasten arvojen kanssa? Olenko tarpeeksi kysynyt lasten mielipiteitä ja mahdollistanut toiminnallani avoimen ja luotettavan suhteen? Olenko mahdollistaja? Niin kauan kuin olemme drop outista huolissamme, tulisi meidän kaikkien itse miettiä mistä lähtökohdista toimimme.

Jos haluamme todella tavoitella suurempia harrastajamääriä aikuisikään asti ja sitä kautta enemmän huippu-urheilijoita, enemmän liikuntaa harrastavia ja enemmän seuratoimijoita, niin meidän tulee kriittisesti kyetä tarkastelemaan tämän hetken toimintarakenteita ja käyttäytymismalleja ja peilata niitä lasten motivaatiotekijöihin. Ja samaan aikaan muistaa: teemme jo nyt monia asioita erittäin hyvin. Moni lapsi ja nuori kiintyy jo nyt urheiluun ja liikuntaan. Voimmeko kuitenkin kiinnittää vielä hieman useamman? Olisiko aika unohtaa iänikuinen luulo siitä, että kilpaurheilun kehittäminen vaatii aikaista erikoistumista ja voittamista nuoresta lähtien? Kenen egoja tällä pönkitetään? Mitkä tutkimukset tai huippujen tarinat tukevat tätä toimintamallia? Mutua vai tietoa?

Lähtekää mukaan!

Hämeen Liikunta ja Urheilu on aloittanut Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Drop out hankkeen (v. 2018 loppuun) yhteistyössä hankkeeseen ilmoittautuneiden pilottiseurojen kanssa.  Seurat voivat vielä hakea hankkeeseen mukaan.

Tässä työssä meidät kaikki tarvitaan tukijoukoiksi ja tekijöiksi, jotta saamme entistä enemmän urheilun ja liikunnan hyviä arvoja, terveysvaikutuksia, hyvän itsetunnon kasvattavia kokemuksia ja ennen kaikkea nautintoa lasten ja nuorten elämään. Tehdään tätä työtä yhdessä.


Lämpimin kesäterveisin

Tommi Malinen 
Seuratoiminnan asiantuntija Drop out -hanke
p. 044 774 8825
tommi.malinen@hlu.fi